Tämä on aihe, joka päässäni on pyörinyt jo kauan, mutta ehkä nyt on mielentila oikea siitä kirjoittaakseni.
Esikoisen imetys oli vaikea. Tein valtavan paljon töitä imetyksen eteen. Lisämaitoa tarvittiin heti alusta lähtien eikä siitä päästy eroon missään vaiheessa lukuisista yrityksistä huolimatta. Aina kun yritin purkaa lisämaitoa, kasvu hidastui tai kääntyi laskuun. Osittaisimetin siis ja lopulta kiinteiden aloituksen myötä onnistuin purkamaan korvikkeen. Näin ollen vuoden ja kolmen viikon ikään asti imetin tyttöä.
Jokainen imetys on uusi mahdollisuus.
Tämän olin itselleni uskotellut. Näinhän valtaosassa tapauksia asia on. Kuopuksen syntymän jälkeen olin luottavaisin mielin. Uskoin, että onnistuisin varmasti enkä epäillyt itseäni. Kuopus oli paljon rinnalla sairaalassa. Paino tosin laski lähes 10% mikä on maksimi, joten painokontrolli varattiin nopeasti kotiutumisen jälkeen. Ensimmäiset pari kontrollia oli ihan ok, vaikkakin painoa tuli hitaasti ja käyrä laski. Painoa silti tuli. Sitten tuli piste, jossa painonnousu lakkasi lähes kokonaan. 3 viikon 5 vuorokauden iässä oli pakko aloittaa lisämaito.
Suurimmassa osassa tapauksista on kyse siitä, että äidit luulevat, ettei rintamaito riitä. Vauvan tiheän imun kausia, jolloin vauva varmistaa maidon riittävyyttä, ei tunnisteta ja luullaan, että maito loppuu kun rinnat tuntuvat tyhjiltä ja vauva on rinnalla vähän väliä. Ei pidä paikkaansa. Voit lukea imetyksen turvamerkeistä, tiheän imun kausista yms. Imetyksen tuki ry:n sivuilta. Minä kuulun siihen joukkoon, jolla rintamaito ei oikeasti riitä. Ei, vaikka tehostaisin imetystä kaikin mahdollisin keinoin. Siispä osittaisimetys tai pelkkä korvike ovat olleet ainoat vaihtoehtoni tälläkin kertaa.
Osittaisimetys on rankkaa. Tällä hetkellä, tytön ollessa 4kk 1vk, olen tulossa imetystaipaleen päähän omasta päätöksestäni. On liian työlästä pitää rintamaidon määrää yllä, sillä minun olisi istuttava imettämässä lähes koko ajan. Esikoisen ollessa vauva, oli aikaa hieman eri tavalla, mutta nyt on elämäntilanne täysin erilainen. Olen silti olosuhteisiin nähden tyytyväinen. Kolmen kuukauden kohdalla olin lyömässä hanskat tiskiin, väänsin itkua ja inhosin koko imetystä. Jokainen imetyskerta oli täyttä pakkopullaa. Sain tilanteen käsiteltyä ja sallin itselleni toisenlaisen vaihtoehdon. Hylkäsin korvikkeen tavoitemäärät ja päätin, että imetys saa loppua jos on loppuakseen. Siitä on nyt kulunut viisi viikkoa. Nämä viisi viikkoa ovat olleet suorastaan terapeuttiset ja nyt luopuminen on helpompaa.
Olisin halunnut täysimettää. Olisin halunnut kokea sen helppouden. Itse imettämishetkestä en ole koskaan saanut mitään wau-fiiliksiä, joita se monelle äidille tuottaa. En voisi kuvitella äidinmaitokorua kaulassa tai imetyskuvaa omalla seinällä. Olisin kuitenkin halunnut suoda vauvalle mahdollisuuden parhaaseen mahdolliseen ravintoon. Korvike on joka tapauksessa lehmänmaitopohjaista.
Kiistatonta on, että kun öisin laukkaan 2-3 kertaa keittiöön pullon/korvikkeen hakuun, se alkaa ottaa päähän. Esikoisen aikaan ei yöpulloa tarvittu ikinä. Todellakin mieluummin vain makaisin sängyssä ja iskisin vauvalle tissin suuhun kun sen on nälkä. Minulla ei ole kuitenkaan sitä vaihtoehtoa. Tai siis on, mutta sillä ei lähde nälkä. Tissi suuhun auttaa sen verran, että vauva rauhoittuu ja pääsen hakemaan pullon ilman, että koko talo herää. Pahimpia ovat aamuyön hetket kun vauva ei ole enää syvässä unessa, havahtuu kun nousen hakemaan pulloa ja on hetkessä täysin hereillä. Uni tulee sitten pari tuntia myöhemmin ja silloin minulla ei ole enää mahdollisuutta nukkua.
Osin surullistakin on se, että kahden vauvan osalta vahvaksi tunteeksi jää hirveä taistelu imetyksen eteen, painokontrollit, pullojen ja lisämaidon sopivan määrän kanssa säätäminen. Kyllä se joskus unohtuu, mutta on se niin tiukassa, että ongelmat kuopuksen imetyksessä nostivat hyvin vahvasti esiin ongelmat esikoisen imetyksessä. Näin siitäkin huolimatta, että lopulta esikoisen imetys oli voitto.
Korvikekin on ruokaa... Osittaisimetys on arvokasta.. Lopeta kun et jaksa... Lopulta tässäkin ihminen on itsensä pahin vihollinen omien vaatimustensa kanssa. Omaa jaksamista on kuitenkin kuunneltava ja mentävä sen mukaan. Perheen hyvinvointi ajaa kaiken edelle ja kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Liika itsepäisyys ja periksiantamattomuus voi uuvuttaa eikä kenelläkään ole enää kivaa.
Imetys ei ole aina helppoa eikä aina onnistu. Apua on kuitenkin tarjolla ja kannattaa olla yhteydessä koulutettuihin imetystukiäiteihin.
Noin. Nyt se on vuodatettu. Paljon jäi sanomatta, mutta näin tämä on pääpiirteittäin mennyt. Nyt päivän muiden puuhien pariin. Aurinkoista maanantaita!
