Sivut

tiistai 8. elokuuta 2017

Kesäreissu 2017


Näin kesän kääntyessä syksyyn voisin vähän ynnätä meidän kesäreissua, koska siihen ei ollut aiemmin aikaa. Käytiin siis Suomenlinnassa, Särkänniemessä ja Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa. Suomenlinna kohteena ei ollut ihan nappivalinta pikkulasten kanssa. Maalaislapselle junamatka Espoosta Helsinkiin oli mukava, samoin lauttamatka Suomenlinnaan. Suomenlinnassa mukavin anti taisi olla eväiden syöminen ja leikkipuistossa leikkiminen. Nämä kohteet olisi varmaan löytyneet muualtakin. Itselle kun vierailu Suomenlinnassa oli ensimmäinen niin mielelläni olisin tutustunut saariin enemmänkin. Ensi kerralla siis ehkä ilman lapsia. ISO miinus lasten kanssa oli valtava määrä hanhia ja ulosteella kuorrutetut nurmikot.




Seuraavana päivänä suunnattiin Tampereelle ja siellä Särkänniemeen. Alunperin olimme ajatelleet ensin olla päivän Linnanmäellä ja illasta ajaa Tampereelle, mutta tuntui fiksummalta ajaa suoraan Tampereelle. Särkänniemi oli todella hyvä kohde alle 3-vuotiaalle lapselle, joka on yli 100cm pitkä. Alle 3-vuotiaalle kaikki on ilmaista ja yli 100 cm pituus mahdollistaa useammat laitteet. Suorastaan hämmästyin kuinka innoissaan tyttö meni laitteesta toiseen. Suurin järkytys meidän pikku introvertille oli kun samaan possujunan vaunuun tuli toinenkin lapsi. :D


Särkänniemen Koiramäki se vasta oli ihana paikka! Me emme pidä villieläinpuistoista, joten olipa kiva käydä tällaisessa kotieläinpuistossa, joka oli todella siisti. Tokihan siitä voi olla montaa mieltä, että nauttivatko esimerkiksi ponit hiekkatarhassa seisomisesta, mutta ehkä kaikkea ei pidä analysoida. Henkilökuntaa oli niin paljon, että varmasti eläimistä pidetään huolta. Näin koiraihmisenä ainoan miinuksen heitän koiranpennuille.




 Niin kova oli itsellä polte huvipuiston laitteisiin, että oli ihan pakko käydä pikku ajelulla. Tälle vuodelle en taida enää ehtiä, mutta ensi kesänä pakko päästä tekemään oma huvipuistoreissu!


Särkänniemestä mentiin Sokos Hotel Torniin yöksi. Erinomainen valinta! Lapsiperheet oli huomioitu aivan loistavasti, huoneessa oli amme ja muutoinkin käytävä oli kyllä todella rauhallinen. Saimme erittäin hyvän unirauhan koko porukka. Aamupalalla lapsiperheiden oli mahdollista mennä erilliseen tilaan, jonne houkutuksena toimi lasten oma buffa. Sinne siis. Eipä tarvinnut miettiä, että oltaisiin muille häiriöksi. Itseäni miellytti myös uudet ja erittäin siistit hotellihuoneet.



Reissun kolmantena ja viimeisenä päivänä vierailimme Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka! Erilaista tekemistä eri ikäisille lapsille askartelusta avaruusmatkailuun. Porukkaa oli aivan valtava määrä ja kun ulkona alkoi sataa vettä, määrä sisällä tuplaantui kaikkien tullessa sadesuojaan. Voisi sanoa, että talo pullisteli liitoksistaan. Parin tunnin jälkeen totesimme, että meidän lapsiperhe sai tarpeekseen ja teimme tilaa muille. Kaikkinensa oltiin loistavaan aikaan liikkeellä, sillä itse Herra Hakkarainenkin unissakäveli paikalle!


Jotta kaikki ei olisi mennyt ihan putkeen, autoon tuli käyntihäiriö lähdettyämme kotimatkalle. Tutustuttiinpa sitten vielä Vammalan autokorjaamopalveluihin. Paja sijaitsi korjaajan pihassa, mutta korjaaja itse ei valitettavasti ollut paikalla. Soitettuani hänelle, hän kuitenkin totesi, että jääkaapissa on perunoita, viihtykää. Hän tulee illalla takaisin. :D Onneksemme kyse oli sähköhäiriöstä, joka hävisi ottamalla avaimet virtalukosta, lukitsemalla auto jne. Näin ollen korjaajasedästä oli iloa muutoinkin kuin huumorintajuisena hyvän mielen tuojana. Kotimatka tultiinkin sitten lopulta ongelmitta.

Ensi kesän reissulla muistan seuraavan lapsiperheen kultaisen ohjennuoran, joka ainakin meidän perheelle taitaa olla toimivin: Majoitus yhdessä paikassa ja riittävästi aikaa tehdä mitä vaan tai olla tekemättä. Vaikka kaikesta oppii, oli tämäkin reissu todellinen mielenvirkistys! Kannatti käydä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti