Tytöt. En ole ollut heille hääppöinen kummi. Ensimmäisen kummilapseni elämässä olin aktiivisesti useita vuosia, mutta elämä tuli väliin ja muutin myös toiselle paikkakunnalle. Kävin enää harvoin synnyinpaikkakunnallani, sillä aikani vei työ ja eläinharrastukset. Pari kertaa kummilapsi kävi siskonsa kanssa meillä yökylässä, sitten nekin vierailut jäivät. En osannut ylläpitää suhdetta 120 kilometrin päähän. Olin nuori, vain jonkin verran päälle kahdenkymmenen ja lapseton. Annoin elämän mennä eteenpäin omalla painollaan, ylläpitäen pääasiassa syntymäpäivien muistamiset - enkä niitäkään ehkä aina ajallaan. Konfirmaatiokin jäi väliin, sillä olin kahta viikkoa aiemmin synnyttänyt kolmannen lapsemme enkä jaksanut vielä päiväreissua. Syyllisyys osallistumattomuudesta oli kamalaa. Joskus joudunkin muistuttamaan itselleni, että olen ollut myös läsnä, sillä muistoja on taskussa kummien päiväleiriltä, koulutielle siunaamisesta ja muista yhteisistä hetkistä. Muistan erään uuden vuoden aaton, kun kun pieni tyttö istui pulkassa ja raketit lähtivät väärään suuntaan. Ensimmäinen ajatukseni oli suojella lapsi vahingoilta. On kuitenkin tosiasia, että oman riittämättömyyden keskellä hyvät asiat unohtuvat ja ihminen näkee kaiken sen minkä olisi halunnut tehdä toisin.
Toinen kummilapseni kastettiin, kun asuin jo muualla. Suhde jäi käytännön tasolla hyvin etäiseksi alusta asti. Meidän aikuisten elämässä myllersi paljon asioita, eikä kukaan oikein tainnut tietää mitä elämältään haluaa ja millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Kummilapsi kasvoi, enkä minä ollut läsnä. Vuosien varrella olimme yhteydessä vain harvoin. Sorruin siihenkin ajatukseen, että kun hänellä oli paljon kummeja, yhden läsnäolon puutetta ei edes huomaisi. Nyt kun hän on jo yhdeksän ja minä pian 34, huomaan ajatuksen olleen tavattoman typerä. Kaikkia tarvitaan, sillä jokainen on omanlaisensa. Harvoin elämässä jaamme samoja asioita kaikkien ympärillä olevien ihmisten kanssa. Myös kummilapsilla on oikeus tarvita kaikkia kummejaan, niinkuin me aikuisetkin tarvitsemme erilaisia ystäviämme elämäämme. Lohdullisin ajatus tällä hetkellä on, ettei vielä ole liian myöhäistä olla parempi kummi. Seuraavaksi lohdullisin ajatus on, että on vain hyväksyttävä se millainen olen ollut.
En ole ollut läsnäoleva kummi, mutta toivon, että he molemmat tulevat tietämään heillä olevan aina erityinen paikka sydämessäni. Sitä paikkaa ei kukaan voi viedä ja lupaan olla yksi niistä aikuisista, joihin he voivat aina ottaa yhteyttä, vaikka olisi kulunut miten paljon aikaa välissä.
No sitten on tämä tuorein pikkuepeli, joka onkin ihan oma lukunsa. Hän on ensimmäinen kummilapseni sen jälkeen kun minusta on tullut äiti. Kun pappi kastepuheessaan puhui läsnäolosta ja sylistä, jossa istuen on turvallista yhdessä ihmetellä asioita, ymmärsin sydämessäni mitä hän tarkoittaa. Koen saaneeni uuden mahdollisuuden. Kummipyyntö on luottamuksen osoitus lapsen vanhemmilta ja se sisältää toiveen olla osana heidän lapsensa elämää sen jokaisessa vaiheessa. Tuon pyynnön merkitys avautuu todella vasta omien lasten jälkeen. Hyvä kummius ei ole kuitenkaan kiinni siitä onko kummilla lapsia. Lapseton kummi voi olla sata kertaa innokkaampi leikkijä tai kuuntelija kuin omien lasten kanssa loppuun kulutettu kummi. Vanhemmuuden myötä minun sisälläni on liikkunut palasia, jotka sitouttavat minut kummiuden tehtävään eri tavalla kuin aiemmin.
Yhtälailla kun kirjoitan tätä kummiuden näkökulmasta, kirjoitan tätä muistutuksena ruuhkavuosi-itselleni, joka ei jaksaisi aina olla läsnä.
Lapseni ovat pieniä vain hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti