Ehkä esikoisen aikaan koin tämän kuplan, mutta sen jälkeen vauvavuodet eivät ole olleet helppoja. Olen toki elänyt ihania hetkiä, jolloin kääriydyn onnentunteeseen, mutta vaikka rakastan jokaista lasta, on etenkin kolmas vauvavuosi ollut rankka. Ehkä olisi toisin jos ikäerot olisivat suuremmat, mutta uskon, että pienistä ikäeroista on paljon hyvää jatkossa.
Mikä erityisesti on kuormittanut kolmatta vauvavuotta?
Unen puute. Aiemminkin olen kertonut, että edellisen kokonaisen yön olen nukkunut n. kolme vuotta sitten, ennen keskimmäisen odotusta ja hänestä tein plussatestin maaliskuussa 2016. Koska meillä on olosuhteiden pakosta pullovauva, jota on osittaisimetetty vain alle kolme kuukautta, ovat yöt olleet usein pitkiä ja rankkoja. On henkisesti raskasta kun joka ilta nukkumaan käydessä tietää, ettei seuraava yö tuo yhtään helpotusta edellisen yön univelkaan. Näin jatketaan kuukaudesta toiseen. Olen aiemmin kirjoittanut imetyksen haasteista ja jos haluat, voit lukea sen tästä. Kuopus ei ole missään vaiheessa kelpuuttanut huoneenlämpöistä maitoa ja n. 22-06 välillä käyn 3-4 kertaa yössä keittiössä lämmittämässä maidon. Luojan kiitos meillä on vain yksi kerros! Jotta jotain positiivista sanottavaa olisi, meillä pari yötä juuri nukuttiin vain kahdella herätyksellä, mutta sitten saapui ystävämme räkätauti, joka laittoi taas kuvion uusiksi.
Toinen kuormittava tekijä on ollut huonouninen 2v tornadomme, joka on rajoittanut kulkemista kyläpaikoissa/ihmisten ilmoilla melko paljon. Voi mennä helposti useampi viikko, ettei talon seinien sisällä käy ketään perheen ulkopuolista ihmistä.
Raha. Äitiyslomalla olisi kiva käydä vähän harrastamassa, reissussa, lounastella ulkona yms. Tulot kuitenkin ovat pienemmät kuin töissä ollessa ja kolmannen lapsen syntymä puolestaan on tuonut lisämenoja. Näin ollen sitä huomaa himmailevansa myös polttoainekulujen kanssa eikä raaski ajella, siitä harrastamisesta puhumattakaan.
Omilla ystävillä lapset on jo isompia ja ystävät ovat palanneet työelämään. Leikkipuistoista ja perhekerhoista löytyisi seuraa, mutta olen kirjoittanut aiemminkin, että en koe perhekerhoja omakseni. Loppuvuoden hienoin uutinen oli, että meidän lähelle eli vain viiden kilometrin päähän on suunnitteilla leikkipuisto! Tällä hetkellä lähin puisto on päiväkodin pihassa ja sijaitsee 7km päässä. Tytöt ovat kolmena päivänä hoidossa ja muina päivinä kolmen lapsen pakkaaminen autoon on tuntunut liian työläältä. Lähin päiväsaikaan käytettävissä oleva puisto olisi kai n. 17km päässä? Minulle pahinta on, etten ole jaksanut liikkua lasten kanssa, koska äitinä olen parhaimmillani silloin kun olemme tekemässä jotain. Koti on se missä minulla seinät alkavat kaatua päälle.
Olen laiminlyönyt itseni enkä näin ollen enää tiedä mikä aiheuttaa mitäkin.
Olen hyvin surullinen siitä, että olen hukannut tämän kolmannen vauvavuoden väsymyksen sekä murehtimisen alle ja ollut lapsille aloitekyvytön sekä väsähtänyt vanhempi. En ole jaksanut olla pullantuoksuinen, lempeä ja ihana äiti, joka lukee satuja, hassuttelee, rakentaa legoilla ja on läsnä. Olen ollut äiti, joka ei jaksa ottaa lasten tunteita vastaan siten kuin kuuluisi vaan menettää hermonsa ja käyttäytyy kuin viisivuotias lapsi, jolla tunnesäätely on kehittymätön. Olen ollut äiti, joka on menettänyt kykynsä olla aikuinen.
Pohjattoman kiitollinen olen maailman ihanimmalle perhepäivähoitajalle, jonka kanssa tytöt ovat käyneet puistossa, rakentaneet lumesta, lukeneet, pelanneet ja leikkineet.
Minun toivoni on siinä, että tämänkin vuoden jälkeen tulee vuosia, jolloin voin olla parempi äiti lapsilleni ja toivon, että sellaisena äitinä jään heidän mieleensä.
On pakko myöntää, että odotan aikaa kun voimme kaikki yhdessä asettua lautapelin äärelle, katsoa leffaa, mennä teatteriin tai edes ihmisten ilmoille ilman vaippakassia ja maitopulloa. Odotan hieman rauhallisempia öitä, mutta kokonaisia öitä en enää edes toivo. Odotan myös sitä, että pääni toimisi sen verran, että muistaisin myös oman hyvinvointini.
On kuitenkin kolme asiaa mitä en haluaisi muuttaa. Ne kolme asiaa ovat ihanat lapset, jotka ovat elämäni paras saavutus. En muuttaisi heissä mitään. He kaikki ovat olleet ainutlaatuisia vauvasta asti ja täydellisiä juuri sellaisena kuin ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti