Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2020

Lapset kasvavat esimerkin voimalla

Olin kerran käyttämässä lastani uimahallilla. Uimahallille oli tullut uudet hiustenkuivaajat, jotka oli asennettu samalle kohdalle kuin vanhat. Siinä sitten äidit arvostelivat sitä, ettei kuivaajista kumpikaan ollut keskellä peiliä. Päätelmä asiasta oli se, että kyllä huomaa miesten olleen asialla.

En ole koskaan voinut ymmärtää sitä, että naiset suureen ääneen arvostelevat väheksyvään tapaan miesten tekemisiä. Vielä vähemmän ymmärrän asian kun kuuloetäisyydellä on ne omat lapset, joiden isään väheksyntä kohdistuu. Kuinkakohan moni tiedostaa sen millaisen asenteen lapsellensa siirtää?

En varmasti aina puhu itse kauniisti muille tai muista. Taatusti minua ei kuitenkaan löydä tilanteesta, jossa yhdessä muiden naisten kanssa suureen ääneen nälvisin vastakkaisen sukupuolen tapaa hoitaa asiat. Kaikenlisäksi puolisoni on käsistään erittäin taitava ja vuosien varrella hänestä on kasvanut aivan loistava isä, joka on huomattavasti kärsivällisempi kuin minä. Parisuhteessamme on monta mutkaa, mutta ne ovat yhtälailla kiinni minusta kuin hänestäkin. Tässä juurikin oli puhetta pikkulapsiarjen kuormituksesta parin työkaverin kanssa ja pienten lasten vanhempien riitelystä. Meillä minä riitelen, mutta mies ei ja hyvä niin!

Olen minäkin mieheni sekä parisuhteen haastavista puolista puhunut silloin kun on ollut vaikeaa. Minun puolestani mieskin on ihan vapaa halutessaan puhumaan minun huonoista puolistani sekä parisuhteen haasteista. Minusta siinä on kyse tuen saamisesta muualta ja muiden kanssa puhuminen on omien tunteiden peilaamista sekä parisuhteessa jaksamisen tukemista. Mikä tässä kaikessa on tärkeintä, asioista on pystyttävä puhumaan myös yhdessä.

Hyvällä maulla on myös ihan ookoo vitsailla puolison huonoista puolista kuin myös omista huonoista puolista. Tietyllä huumorilla omiin heikkouksiinsa suhtautuminen on pelkästään positiivista.

Sitä minä kuitenkin mietin voivatko lapset oppia kunnioittamaan muita jos aikuiset eivät kunnioita toisiaan? Onko meillä vanhemmilla varaa tartuttaa oma asenteellisuutemme seuraavaan sukupolveen? Kuinka usein pysähdymme sen ajatuksen äärelle, että lapset kasvavat esimerkin mukaan eivätkä sen mukaan mitä heille sanoilla opetamme? He omaksuvat meidän toimintamallimme - halusimme tai emme. Aivan samoin me olemme omaksuneet omien vanhempiemme toimintamallit - halusimme tai emme.
Olen ennenkin sen sanonut, mutta on kaksi sanaa, joilla pääsee pitkälle. Kiitos ja anteeksi. Kukaan ei ole virheetön, mutta oman virheellisyytensä myöntäminen on tervehdyttävää niin itselle kuin läheisillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti